Tuotteen ja brändin kehitys
Jokainen kehitysponnistus on erilainen. Käytämme kehitystyössä radikaali-innovaatio- teorian mukaista työtapaa.
Tavoitteena yrityksen kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopiva vaiheistus ja eteneminen siten, että lopputuotteesta tulee sekä käytettävyydeltään, kustannusrakenteeltaan, että viestinnällisiltä ominaisuuksiltaan mahdollisimman tasapainoinen.
Brändi ja design
Yrityksen ja tuotteen olemusten on puhuttava samaa kieltä. Jokaiselle brändille on oma markkinarakonsa ja se voi olla vahva vain omassa kategoriassaan tai verrokki- tai asiakasryhmässään. Käytämme kokonaisvaltaisesta tuotteen, viestinnän ja taloudellisten faktojen huomioivasta kehityksestä nimitystä tuotteistus. Rinnakkainen kehitys säästää aikaa ja rahaa perinteiseen perättäin tekemiseen verrattuna.
Jokainen uusi tuote vie yritystä johonkin suuntaan viestinnällisesti – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Siksi näitä asioita on syytä miettiä alusta alkaen yhdessä.
Valmistus
Nykyään ympäristöasiat ovat aivan luonnollinen osa tuotteen suunnittelua. Joskus muovi on ympäristöystävällisin ratkaisu, puu voi olla jopa ympäristörikos! Ei ole olemassa hyvää tai huonoa ainetta. On vain hyviä ja huonoja sovelluksia! Kokemus auttaa ratkaisemaan tuotteen materiaalivalinnat siten, että kunkin aineen ja tekniikan myötäsyntyiset erinomaisuudet tulevat käyttöön ja esille.
Ei ole olemassa hyvää tai huonoa ainetta. On vain hyviä ja huonoja sovelluksia!
Jokainen uusi tuote ja yritys on aina oma erityistapaus. Mutta noin tuhannen toimeksiannon kokemus on tuonut näkemystä, mikä on riittävä panostus mihinkin asiaan.
Total Design Oy on Heikki Koivurovan oma yritys, joka toimii Patteristolla. Total Design Oy:n asiakkaita ovat mm. Logset, Kupilka, Sako, Lappset ja monet muut tunnetut brändit. Katso case-esimerkit täältä.
Siirry Total Designin sivuille ja lue lisää!