Blogi
Hyvä tuote ei synny yksin puurtamalla
Heikki Koivurova
Tuotekehitys on prosessi, joka käydään harvoin läpi yksin. Mukaan tarvitaan erilaisia asiantuntijoita, jotka tuovat oman osaamisensa mukaan projektiin. Monipuolisuus ja erilaiset näkökulmat tuotetta kehiteltäessä ovat rikkaus.
Tuotekehitys on aina kallista. On hyvä huomioida, että tuotteen elinkaaren aikana rahan täytyy tulla takaisin, jotta tuotteen kehitys on ollut kannattavaa. Vaikeinta tuotteen kehittämisessä onkin kehitystyön optimointi. Halutaan tehdä mahdollisimman hyvää, kestävää ja parasta, mutta tuotetta ei kuitenkaan voi hioa ikuisesti.
Tuotesuunnittelijan käyttäminen suunnittelun aikana on erinomainen lisä tiimiin.
Hyvin suunniteltu tuote, brändivärit ja ilme tukevat markkinointia. Tuote on helppo tunnistaa ja löytää esimerkiksi kaupan hyllystä, kun saman firman tuotteet ovat yhteneväisiä. Tuotteen ulkonäkö vaikuttaa myös ostopäätökseen. Jos kuluttaja huomaa, että häntä on mietitty suunnitteluvaiheessa, se ilahduttaa ja saa palaamaan saman tuotteen pariin yhä uudelleen.
Muotoilijaa omaan tuotekehitystiimiin voi lähteä etsimään esimerkiksi Design Unionin muotoilijaverkostosta, johon myös Patteristo Expressin Heikki kuuluu.
Tutustu Design Unioniin täällä: https://www.designunion.fi/
Myöskin muotoilijoiden oma järjestö Ornamo on hyvä lähde sopivan muotoilijan löytämiseen.
Köyhä, kurja Karjalan maa
Muutin Lapista Joensuun noin 30 vuotta sitten. Ensimmäiset havainnot alueesta olivat hyvin ristiriitaisia: Miksi alue tunnetaan köyhyydestä, kurjuudesta ja takapajuisuudestaan? Kun tosiasiassa täällä kaikki, siis aivan kaikki, näytti niin paljon paremmalta kuin läntisessä Suomessa. Koivutkin kasvoivat korkeammiksi kuin hongat Länsi-Suomessa! Täällä oli maailman suurin (cut-to-length) metsätraktoritehdas, Abloy:n lukkotehdas,…
Lue lisääInnovaattorista yrittäjäksi – vasten tahtoaan
Yrittäminen vaatii ihan eri ominaisuuksia, kuin uusien tuotteiden ideoinnissa tarvitaan: pitkäjänteisyyttä, taloustaitoja, verkottumista, esiintyjän lahjoja, järjestelmällisyyttä, sitkeyttä jne. Miksi nämä kaksi toisistaan kaukana olevaa inhimillistä ominaisuutta pitäisi yhdistää ja pakottaa ideanikkari yrittäjäksi? Kaikki työikäiset kansalaiset, myös ideanikkarit, on Suomessa jaettu ”yrittäjiin” ja ”duunareihin” (työvoima on maassamme erityisen…
Lue lisääNuokkuvat ideat
Tuotteet ja palvelut täyttävät aina jonkin olemassa olevan tarpeen. Saataisiinko tarpeiden tunnistamisella ja niistä johdetuilla ratkaisuilla lisää hyvinvointia Itä-Suomeen? Ihminen on kuitenkin lajina varsin sopeutuvainen eläin ja siksi uuden tarpeen tai huonosti toimivan ratkaisun tunnistaminen on useimmille meistä varsin haastavaa. Vieläkin haastavampaa on keksiä ratkaisu, joka täyttää löydetyn tarpeen…
Lue lisää