Patteristo Express on vuorovaikutteinen yritysympäristö. Patteristossa yhdistyy tuotteistamisen koulutus ja yrityskuvan rakentaminen, yksilöllinen tulosten seuranta, jaettu asiantuntijuus sekä moderni toimitila.


Tavoite on saada yritystoimintasi tuottamaan jopa vuodessa!

Fokus kirkkaaksi

Uuden kehittäminen on innostavaa, muuta siihen liittyy myös riskejä. Rahallisia ja henkisiä investointeja tehdessään yrittäjä joutuu sietämään epävarmuutta. Tätä epävarmuuden jaksoa – aikaa satsausten alusta kannattavuuden saavuttamiseen – kuvaa hyvin termi kuoleman laakso.

Sujuvammalla startilla

Kuolemanlaakson syvyyden – mm. tarvittavat alkuinvestoinnit – pystyy ennustamaan, mutta toisin on ollut laita notkelman keston kanssa. On kyseenalaistamatta hyväksytty, että yrityksen kassavirran kääntymistä positiiviseksi odotellaan totunnaiset kolme vuotta.

Kolme vuotta on pitkä aika! Uskomme siihen, että hallittu yrityskuva ja kannattava tuote voidaan kirkastaa puolta nopeammin, teknisesti helpommissa tuotteissa jopa vuodessa.

Patteristo Expressin kyydissä asiakkaamme matkaavat noin vuoden. Vuoden aikana jokainen viikko käynnistyy asiantuntijan johdattelemana kulloistakin aihealuetta ruotien. Omaa osaamistamme täydennämme vierailevilla asiantuntijoilla – näkökulmat asioihin taatusti avartuvat!

Ei yksin, vaan yhdessä!

Yrittäjäyhteisön työtiloineen sinulle mahdollistavat yrittäjät Heikki Koivurova ja Aino Lampio. Ja mikä tärkeintä – matkaa kanssasi tekevät yrittäjäkollegat, jotka painivat kanssasi samankaltaisten kysymysten parissa.

Tiloistamme löytyy myös vapaita työtiloja tarpeesi mukaan.

TUTUSTU TEKIJÖIHIN

Ajankohtaista

Seuraa somessa

Tiedote
| Heikki Koivurova

Maaseuturahaston uuden ohjelmakauden yritystuet ke 23.8.2023 klo 14:30 ja 16:30

Uusi ohjelmaksusi tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Tule kuulemaan tuoreeltaan Maaseuturahaston kuulumiset, Leader-rahoituksesta, Lipertekin ja Business Joensuun palveluista, Spurt-konsultaatioista ja Patteriston palveluista. Tilaisuus on maksuton, kahvitarjoilu, 15 ensimmäistä ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Huomaa: Kaksi kattausta, klo 14:30 ja 16:30. Lisätietoa ja ilmoittautumiset…

Lue lisää
Tiedote
| Heikki Koivurova

Vapaita työpisteitä vuodelle 2023

Avokonttoristamme löytyy tilaa myös omalle työskentelylle. Halusitpa vierailla luonamme päivän tai pidemmän aikaa, onnistuu se helposti! Työtilan hintaan kuuluu ergonominen työpiste, yhteisten tilojen sekä kahviautomaatin käyttö sekä autopaikka. Tarkastimme työpisteiden hinnoittelua vastaamaan vuoden 2023 kulurakennetta: Pelkkä työpiste (ilman koulutusta) 200 €/hlö/kk + alv Päiväpaikka (etätyöläisille) 20 €/hlö/päivä +…

Lue lisää