Blogi
Startup-yrityksen tuotekehitys: asiakas – ansainta- viestintä
Heikki Koivurova
Edellisessä blogitekstissämme tutustuimme tuotekehityksen vaiheisiin jo olemassa olevan yrityksen näkökulmasta. Uutta yritystä rakennettaessa ei kuitenkaan välttämättä ole tietoa markkinoista, valmiita verkostoja, kokemusta tuotekehityksestä ja osaamista viedä projektia eteenpäin. Joskus asiakkaatkin ovat hukassa. Uusi yritys ei pääsääntöisesti voi lastata mitään olemassa olevan tiedon ja kokemuksen päälle, vaan on lähdettävä rakentamaan kokonaisuutta pienistä palasista.
Uusilla yrityksillä menee keskimäärin kolme vuotta aikaa yrityksen perustamisesta tuotteiden valmistumiseen, eli siihen, että rahaa alkaa virrata myös yritykseen sisään. Se on mielestämme aivan liian kauan. Siksi Patteristo Expressillä haetaan ratkaisua ongelmaan: Olisiko yrityksen ja tuotteiden kehittämisen – perättäin tekemiselle – vaihtoehtoja ja voisiko tuotteen saada markkinoille nopeammin?
Meidän tavoitteemme on saada koko yrityksen speksi aikaiseksi puolessa vuodessa!
Tavoitteeseen päästäksemme tulee kaikkea kehittää käsi kädessä, yhtä aikaa. Asiakas otetaan mukaan tuotekehitysprojektiin alusta alkaen ja pohditaan, kenelle tuotetta myydään. Suoraan kuluttajalle vai jälleenmyyjien ja maahantuojien kautta eteenpäin? Kallista vai halpaa, paljon vai vähän? Kuinka tuotteesta viestitään asiakkaalle? Kenelle tuote on tehty ja miksi sitä kutsutaan? Millä argumenteilla tuote myydään?
Samaan aikaan voidaan ideoida yrityksen nimi, piirrellä grafiikkaa ja suunnitella tuotetta. Yhtä aikaa tuotekehityksen kanssa ryhdytään jo viestimään tulevasta tuotteesta maailmalle ja keräämään kokoon asiakaskuntaa.
Tuote suunnitellaan vuoropuhelun tuottamien tulosten mukaiseksi. Tämän jälkeen lähdetään tekemään speksistä paperivalmista: Tiedetään malleina tarkkaan, millainen tuote on tulossa. Parhaimmillaan tuote ja brändi on jo tunnettu, ennen kuin raskain investointi, eli se itse tuote viedään tuotantoon!
Patteristo Express tarjoaa mahdollisuuden yrittäjien väliselle vuoropuhelulle tiimissä, jossa joka ainoa tuote käydään erikseen ja yhdessä läpi. Uskomme, että yhdessä tekemällä jokainen tekijä voi saavuttaa paremman tuloksen, kuin yksin tehden. Tällä metodilla tuote voidaan saada markkinoille 1,5 vuodessa tai jopa nopeammin.
Tutustu koulutukseemme ja hyppää mukaan! Sen voit tehdä missä vaiheessa vuotta tahansa. Me tarjoamme sinulle työtilat sekä ohjauksen tuotekehitykseen. Sinä saat keskittyä yrityksesi ja tuotteesi viemiseen kohti markkinoita.
Onko ideani skaalautuva?
Jos idea toimii Joensuun alueella, voisiko se toimia myös muualla Suomessa? Jopa Pohjoismaissa, Euroopassa tai koko maapallolla? Tässä yhteydessä ei välttämättä kannata miettiä rahtikustannuksia, esimerkiksi aikaisemmassa blogissa mainitun mustan juoman valmistaja ei kuskaa pulloja USA:sata ympäri maapalloa, vaan ”huutokauppaa” brändin käyttö – ja valmistusoikeidet eri maihin ja eri yrityksiin.
Lue lisääMilloin yritys kannattaa perustaa?
Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta jos olet siirtymässä palkansaajasta yrittäjäksi – kannattaa yritys perustaa mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa. Vasta, kun kaikki ennakkoon mahdolliset asiat on hoidettu ja varmistuttu. Sillä siitä hetkestä alkaen, kun sinulla on Y-tunnus, putoat käytännössä kaikkien yhteiskunnan suojaverkkojen ulkopuolelle. Erityisesti jos kyse on tuotannollisesta yrityksestä,…
Lue lisääTunnista avainosaamisesi
Kaikkea ei tarvitse osata itse. Harva yrittäjä nykyisin hoitaa kirjanpitoa itse, vaan siihen on omat ammattilaisensa, eli tilitoimistot. Toki on hyvä ymmärtää tunnusluvut ja mistä ne muodostuvat. Sama koskee monta muutakin yrityksen toimintoa, eli tuotekehityksen, markkinoinnin, tiedottamisen, terveyspalvelut jne. voi, ja useimmiten kannattaakin, ostaa niihin asioihin perehtyneiltä toimijoilta. …
Lue lisää